Matti Esko syntyi Oulussa viisilapsisen perheen kuopuksena. Vuonna 1960 joululahjaksi saatu nokkahuilu herätti kipinän musiikkiin ja muusikon uralle. Matti meni Jamppa Tuomisen kanssa paikalliseen Polar Big Bändiin, jonka solistia tuurasi. Vuonna 1969 Toivo Kärki pyysi Mattia laulamaan Tähtijahti lp-levylle. Seuraavana vuonna julkaistiin debyyttilevy ”Pohjatuuli”. ”Tietää Saat Viimeinkin” sijoittui kolmanneksi Syksyn Sävel -kilpailussa. Tämän ensihitin ja sitä seuranneen menestyksen myötä Matti aloitti ammattimuusikon uransa Matti Eskona. Matti Esko on pitkällä urallaan ehtinyt tehdä tuhansia keikkoja ja 29 pitkäsoittoa sekä saanut viisi kultalevyä ja yhden platinalevyn – ”Rekkamies”. ”Trasselijussin salsa”, ”Lämmin, Hellä, Pehmoinen” ja varsinkin mainoskappaleeksi alun perin tehty ”Rekkamies” ovat esimerkkejä kansan mieleen jääneistä suosikkihiteistä.
Jörgen Petersen on ollut tärkeä vaikuttaja Matin uran alkuvaiheessa, samoin kuin Heikki Annala. Matti on tulkinnut mm. Vexi Salmen, Pertsa Reposen, Raul Reimanin ja Junnu Vainion kirjoittamia tekstejä ja tehnyt pitkään yhteistyötä Veikko Samulin kanssa.
Levytykset
* Pohjatuuli 1970 * Matti Esko ja Raimo Inkinen 1971 * Aikaa sulta pyydän 1973 * Sadekesä 1974 * Jonnekin 1975 * Baby Love 1975 * Säästä suukkosi vain 1976 * Matti Esko 1977 * Miehen Tie 1979 * Yksin 1981 * Tahdon olla luonas 1983 * Matti Esko (Lämmin hellä pehmoinen) 1984 * Kun kohdattiin 1985 * Päiväunta 1986 * Rekkamies 1987 * Matti Esko 1988 * Näin Suomi pysyy pyörillään 1989 * Reissumies 1991 * Lämmin ja niin tuttu 1993 * Luokses palaan 1995 * Ei sammu sieluni lyhty 1997 * Viisi pitkää yötä 2004 * Sun lähelläsi 2006 * 30 suosikkia - Tähtisarja 2006 * Kaikkien aikojen parhaat 2007 * Tavallinen sankari 2008 * Parhaat joulun sävelet