SAIJA VARJUS

-------------------------------------------------------- »

Saija Varjus valittiin Seinäjoella Tangokuningattareksi vuonna 1996. Hänen tavaramerkikseen ovat nousseet vahvan tulkinnan lisäksi tunnistettava, tumma ääni. Saija haluaa olla persoonallinen esiintyjä, joka rakentaa uraansa omaa sydäntään kuunnellen.

Saija on kotoisin Parkanosta, jossa hän vietti lapsuutensa. Jo nuorena musiikki vei suuren osan Saijan elämästä, mm. klarinetin ja pianonsoiton opiskelussa. Lukion jälkeen hän lähti opiskelemaan OKL:een, valmistuen sieltä luokanopettajaksi. Opettajan työtä hän ehti tehdä ennen kruunaamistaan ensin Säkylässä musiikinopettajana, kunnes siirtyi luokanopettajan virkaan Huittisiin.

Tangomarkkinoilla Saija oli yleisön ennakkosuosikki ja myös TV-katsojien äänestyksen voittaja ylivoimaisella kolmanneksen äänimäärällä. Uransa aikana Saija on ollut mm. Emma-ehdokkaana vuonna ´99 Vuoden naissolistitulokkaaksi sekä Syksyn Sävel –finaalissa samaisena vuonna. Hänellä on ollut lukuisia radiohittejä, kuten Yambaijaa, Dam-dam-da-da-di-dum, Jokainen päivä on liikaa, Voi mua auttaa, Ihana aamu jne. Julkaistusta kuudesta pitkäsoitosta on tullut kultalevyjä Saijan seinälle.

Uudistuneen New Harlem orkesterinsa kanssa Saija viihdyttää yleisöään laajalla ohjelmistolla, tarjolla on monipuolinen tanssiohjelmisto perinteisestä suomi-iskelmästä ja tangoista evergreeneihin. Saijan klubikeikat sisältävät lisäksi pop-ohjelmistoa ja rockiakin.






Levytykset

1993 Tangomarkkinat 6
1996 Tangomarkkinat 9
1997 Saija Varjus
1998 Yambaijaa
2000 Tähtiin kirjoitettu
2001 Saija Varjus –Parhaat
2002 Ihana aamu
2007 Varjus

sekä lukuisia kokoelmalevyjä ja sinkkuja




« -------------------------------------------------------
« Takaisin  




KEIKKAKALENTERI__

2.08.10 Siilinjärvi
5.08.10 Hamina Tattoo, Hamina
7.08.10 Hallin lava, Perniö
13.08.10 Ylämylly, Liperi
14.08.10 Yks.til, Pieksämäki
20.08.10 Wanhan Tanssikellari, Helsinki
21.08.10 Marskinmaja, Loppi
27.08.10 Hotelli Keurusselkä, Keuruu
28.08.10 Pyhäniemi, Kihniö

4.09.10 Bar Hovi, Rauma
9.09.10 Hotelli Cumulus, Seinäjoki
10.09.10 Ravintola Ruununhelmi, Säräisniemi
11.09.10 Ravintola Bumerangi, Jääli
30.09.10 Nordlandia, Helsinki























LINKIT___________

www.saijavarjus.fi